Voihan sen mutakakun näinkin toteuttaa =)
Oma versioni possuperheen mutakakusta |
![]() |
alkuperäinen kakku, josta idea lähti |
Idea on saatu netistä, tästä facebookissa kiertäneestä kuvasta.Vasemman puoleinen kakku ei ole siis oma tekeleeni, vaan yläpuolella olevan on.
Ystäväni halusi tilata äidilleen vastaavanlaisen syntymäpäiväkakun , jossa olisi heidän koko possuperheensä.
Ensin askartelimme yhdessä perheen possut sokerimassasta; Jokaiselle oli oma tuntomerkkinsä
Niimpä tein ensin perus-mutakakkupohjan.
150 g tummaa suklaata,
kaakaopitoisuus vähintään 60 %
150 g voita
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 rkl vahvaa kahvia
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
¼ tl suolaa
2 dl tummaa muscovadosokeria/ intiaanisokeria
3 kananmunaa
1. Laita rasva sulamaan kattilaan ja paloittele suklaa mukaan. Sekoittele ja anna palojen sulaa miedolla lämmöllä melkein kokonaan. Nosta kattila liedeltä; sen lämpö riittää sulattamaan lopun suklaan. Kaada seos reilun kokoiseen kulhoon.
2. Lisää hieman jäähtyneeseen suklaa-voiseokseen kaakaojauhe ja kahvi. Sekoita tasaiseksi. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola keskenään. Lisää suklaaseoksen joukkoon.
3. Vatkaa huoneenlämpöiset kanan-munat ja sokeri kevyesti vaahdoksi. Nostele munavaahto varovasti suklaaseoksen joukkoon.
4. Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan (halkaisija1 8 senttimetriä). Paista 200 asteessa keskitasolla n. 25 minuuttia. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi.
Lidlistä ostetun "Mini kitkat"-pussin patukat riittivät juuri ja juuri pieneen kakkupohjavuokaan tehdyn mudcaken ympärille. Ne sidottiin kakkuun kiinni paljua muistuttamaan kauniilla koriste nauhalla.
Ganache, eli possujen mutakylvyn muta.
200g taloussuklaata
1dl kermaa
nokare voita
n tl hunajaa
Suklaa ja kerma sulatetaan yhdessä pienessä kattilassa. Niitä ei tarvitse kuitenkaan keittää. Vaan heti kun suklaa on sulanut kermaan, lisätään sekseen voi ja hunaja ja sekoitetaan tasaiseksi. Tämän jälkeen kattilan voi nostaa liedeltä sivuun jäähtymään.
Hieman jäähtynyt ganache kaadettiin possujen"paljuun" ja sekaan aseteltiin possulan perhe mutakylvystä nauttimaan. ''
Tämä kakku on siitä mukava, että sen säilyttämiseen ei tarvita välttämättä jääkaappia, vaans e viihtyy vaikka vuorokaudenkin huoneen lämmössä. Niimpä tässäkin tapauksessa kakun kuljetus mökille kävi huoletta.
Kakun kaverina ehdotin tarjoiltavaksi joko kermavaahtoa tai vaniljajäätelöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti